lauantai 30. lokakuuta 2010
Fashion in Loppi
Kerroin eilen Punaisesta Tuvasta, jossa myydään muotia ympäri maailman. Ensiksikin korjaan asiaa sen verran, että Kello ei ole kotimainen vaan Tanskalainen. Skandinaavinen kuitenkin :) Tänään menimme siis hakemaan varauksen ja katselimme muutenkin vielä kaikkea ihanaa. Itse ihastuin niin totaalisesti Jukka Rintalan taitoon kuvata naisia, että ostin suuren kortin, jonka ajattelin mahdollisesti laittaa vaatehuoneeseeni. Haha, palvelu oli mainiota, kuoharia ja kaikkee! :D Minulla oli ylläni JC:n toppi ja farkut, H&M:n paita ja pitkä koru, Impulsin saappaat ja tiikerisormus on Seppälästä. Tänään käytiin vähän kyläilemässä ja huomenna näkee taas lisää tuttuja :) Kohta unten maille, xoxo
perjantai 29. lokakuuta 2010
Finally lots of pics!!
Heippahei kullanpuruseni! Tänään on ollut hektinen, mutta hauska päivä. Olen pessyt ikkunoita kuin hullu, mutta aherrukseni palkittiin mahtavasti. Iltapäivällä nimittäin matkasimme kartanonputiikkiin Punaiseen Tupaan Lopelle. Mahtava kokemus :) Merkkivaatteita, eksoottista muotia ja maalaistunnelmaa Leppäniemen kartanossa. Merkkejä oli runsaasti ja myös kotimaista tyyliä ja taitoa oli tarjolla Jukka Rintalan ja Kellon muodossa. Espanjalaiset ja italialaiset merkit toivat uniikin silauksen muutenkin jo vaikuttavaan paikkaan. Tässä nyt muutamia kuvia. Ihan btw, omistaja kiitteli mun asua ;) NIIN, ja minä ostin Jukka Rintalan t-paidan, FAB! Hintaa sillä oli 55 euroa. XOXO
| The Look: neule ja sukkikset: H&M, vyö: SistersPoint, laukku: Aleksi 13, nilkkurit: Spirit |
torstai 28. lokakuuta 2010
Unbelievable
Nyt alkaa toivo ja hermot loppuu näitten wedgejen metsästyksen suhteen. Kaikista paikoista mistä löydän jotkut kelvolliset niin on loppu!! Tänään kiersin huvikseni vähän Hämeenlinnan kauppoja ( ei sillä, että niitä hirveesti olis ) ja löysin tietenkin wedget Aleksi 13:toista. Olisin ostanut kengät lähes siltä seisomalta, mutta kas kummaa! Kenkiä ei ollut minun koossani kun jossain Keravalla ja Turussa. Niin tyypillistä, että itkettää :( Otin kuitenkin pari kuvaa kengistä ja toivon hartaasti, että löydän samantyyliset mahdollisimman pian. I want wedges, did I made myself clear? :D Onneksi löysin suloisen neulemekon, johon minulla on juuri sopivat korut ja pienen pussukan kameralleni. Niin, luulette varmaan, että mulle on tehty joku kasvoleikkaus, kun en kuvaa naamaani enään, mutta kyse ei ole siitä. En vieläkään asu kotona ja mielestäni on ymmärrettävää, etten joka päivä pyydä tuttujani kuvaamaan minua :) Ja kaiken lisäksi rautainen vesi on värjännyt hyvin vaaleat hiukseni vihreäksi jee. Tänään minulla oli kuitenkin punaiset kynnet ja huulet, pitsinen paita ja korkeavyötäröinen hame. Sunnuntaina varmaan laitan uudesta neuleestani kuvaa ;) Väsyttääääää xoxo.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Oldies
Katselin vanhoja valokuvia ja löysin kuvia laivamatkaltamme pari vuotta sitten. Kuvissa minulla on luonnollinen hiusvärini vaaleilla raidoilla höystettynä :) Mitäs pidätte? Jalassa on silloiset uudet Vilan farkut ja rakkaat Spiritin lakeerikengät. Veluuricollari on Hennesin, kuinkas muuten :D
Ajattelin, että voisin lisätä pienen hiuspäiväkirjan tässä piakkoin, sillä vuosien mittaan on loppujen lopuksi tullut kokeiltua yhtä sun toista. Eri kampauksia ja jopa väriä, vaikka blondissa olen uskollisesti pysynytkin. Nyt on pakko saada ruokaa! xoxo

Ajattelin, että voisin lisätä pienen hiuspäiväkirjan tässä piakkoin, sillä vuosien mittaan on loppujen lopuksi tullut kokeiltua yhtä sun toista. Eri kampauksia ja jopa väriä, vaikka blondissa olen uskollisesti pysynytkin. Nyt on pakko saada ruokaa! xoxo
| Some Problems? :D |
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Dress with Dots
Muiii taas! On tosi kivaa olla täällä etelä-Suomessa ja nähdä tuttuja ;) Tässä teille päivän asu, johon kuuluu ihana viiskyt-lukua henkivä pilkkumekko. Tänään oli hauska pohtia naisena olemisen vaikeutta. Miettikääpäs kuinka monesta asiasta pääsisi kuin koira veräjästä, jos olisi mies? Meikkaaminen, hiusten kiharrus, korkokengät, uudet vaatteet joka juhlaan jne jne. Kaikki niin ihanaa, mutta joskus turhautuminen pakottaa pulsuluukkiin, kunnes herää taas into panostaa :) Ilta on mennyt letkeesti tanssiohjelmia katsellessa, mahakipu hieman haittaa, mut mitäpä tuosta..Toivottavasti huomenna on taas kiva päivä, XOXO
| The Look: Mekko, sukkikset: H&M, neule, korvakoru: JC, rotsi: Vero Moda, nilkkurit: Spirit, laukku: Aleksi 13 |
lauantai 23. lokakuuta 2010
Ringspun
En osaa ikinä pukeutua talvimaisesti, vaan minulla on aina kylmä, joten tänään pistin parastani! Puin rakkaan Ringspunin neuleen toppaliivin kanssa. Mert Otsamo taisi myydä sen minulle, kun ostin sen Stadin SpiritStoresta haha. Minulla oli myös Impulsin saappaani, joista toinen osapuoli päätti sanoa itsensä irti yhteistyöstä. Vetoketju ei toimi enään :( Onneksi selvisin jotenkin ja sain survottua töppöseni kenkään, ettei tarvinnut sukkasilleen juosta, embarassing..Ehkä pitää ostaa uudet saappaat, vaikkei edelliset olleet oikeestaan edes vanhat :D
Tänään katselin telkusta Elle Style Awardsia. Olen itsekin ollut jo pidemmän aikaa Ellen tilaajia ja muotiohjelmat ja tapahtumat kiinnostavat aina. On hauska katsoa, kun suomalaiset yrittävät olla niin suuren maailman tyyliin. Esimerkkinä se, kun Vuoden malliston aikana lavalla oli live-esiintyminen ( Laura Närhi ). Pisteet Anne Kukkohoville, jolla oli mahtavat kengät!! Ihanat vadelmanpunaset, mahd. Louboutinin. Hauskempia postauksia toivon mukaan tulevaisuudessa, mutta koittakaapas te kans olla aktiivisia ;) xoxo
| Kauniimpi päällä, sanoisin :) |
Blonde
Ihanaa, kävijämäärä noussut taas :) Ja kommentoikaa hei olkaa niin kilttejä!! Minulla on ollut oikein mukavaa, kun asun täällä ihanilla ystävilläni ja huomenna matkaammekin Kangasalan suuntaan ;) Kuten olette saattaneet kuvista huomata, menin vähän leikkelemään hiuksiani ( en ole tehnyt sitä pitkään aikaan ), mutta tajusin haluavani pitää vielä otsista. Nyt olen taistellut henkeen ja vereen saadakseni siitä edes jotenkin siedettävän näköisen. Naurettavinta tässä on se, että minulla olisi varaa kampaajaan. Haha. Blondin logiikka = säästän aikaa ja rahaa, kun leikkaan itse, mutta todellisuudessa tulenkin mielipuoliseksi ja joudun ostamaan rauhoittavia lol :D Nojoo nyt letti on siinä kuosissa, että annan olla. Juurikasvu on kuitenkin yksi asia, joka häiritsee minua suunnattomasti. Ei muuta kun värjäämään ITSE!! Noh, tämä lopputulos oli täysin kiitettävä, väri vain oli hankalempaa kuin yleensä. Mutta tarttui hyvin ja riittikin juuri ja juuri..Paksuista hiuksista on joskus riesaakin, mutta enimmäkseen iloa, ettei valittamista. Höyhensaaret kutsuvat väsynyttä blondia, XOXO
torstai 21. lokakuuta 2010
I WANT WEDGES!
Olen jo kauan miettinyt wedgejen ostamista, mutten ole löytänyt välttämättä niitä oikeita..Topshopilla on kyllä tajuttoman ihanat kengät, mutta ne ovat tietenkin loppu, kun minä sellaiset voisin ostaa. Tosin peeptoe-kärki on hieman rajoittava Suomen sää-olosuhteissa..Nellyltäkin suosikkini pääsi loppumaan. Mutta minä ostan wedget- se on päätös!!! Ihanaa, että voisi kävellä korkeissa kengissä shoppailureissullakin hela dagen :) En pidä kiilakoroista, mutta kokonaan samalla materiaalilla verhoiltu wedge on mahtava keksintö ;) Nyt höyhensaarille, nukkuminen jäänyt vähän kortille viime aikoina taas. XOXO
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
American Diner
Eilinen Tampereen reissumme vei American Dineriin..Huh huh pizzaa ja purilaista samana päivänä, ei tuu niin mitään :D Hengailtiin siis mun siskon ja meiän superhyperihanan kaverin Sannan kans Trel ♥ Kierreltiin kauppoja ja naurettiin itsemme kipeiksi = LOVE IT!
Siis julkkiksethan on aina kuulunu mun kaveripiiriin, tässä yksi heistä: Blues Brothersin toinen puolisko!! :D
Siis julkkiksethan on aina kuulunu mun kaveripiiriin, tässä yksi heistä: Blues Brothersin toinen puolisko!! :D
| Ylhäällä vasemmalla: My Sis ♥ ja kamalista ilmeistä päätellen meillä oli vaikeuksia pitää naamoja peruslukemilla :'D |
Ikea ♥
Heippa taas! Nyt tulee vähän materiaalia mun Tampereen reissusta. Ensimmäinen kohde oli aina niin hurmaava Ikea. Maailman valloittavimpia sisustusliikkeitä! Tekee mieli hankkia kämppä ja alkaa sisustaa ;) Minulle ostettiin siis vaatekaapin sisustuselementti. Äiti ja siskoni menivät vielä illalla shoppailemaan muuta, joten en edes tiedä mitä kaikkea olen saanut hihi. Minähän jäin tänne Hämeenlinnan seuduille majailemaan toistaiseksi :)
Se Ikean kokis ei ollu mitään ykköslaatua, mut pizza oli halpaa ja hyvää! Hups, mekko noussu vähän korviin :D
tiistai 19. lokakuuta 2010
PinkPinkPink
Tiedätteks sen ihanan Audrey Hepburn elokuvan missä ne laulaa et "pink, pink, pink!" Taitaa olla Funny Face sen leffan nimi. Noniin, nyt sain vihdoin hankittua uuden kameran IHANAA! Olisin halunnut muun värisiä ja mallisia ja merkkisiäkin, mutta sekoiltuani about tunnin Gigantissa päätin et ostan nyt kameran joka toimii ja jossa on hyvä zuumi. Se myyjä oli varmaan helpottunut ;)
Tässä vielä päivän luukki ja ihunaa pinkkiä kamaa. Oon oikeesti ollu niin kauan rakastunu vaaleenpunaseen. Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!
Tässä vielä päivän luukki ja ihunaa pinkkiä kamaa. Oon oikeesti ollu niin kauan rakastunu vaaleenpunaseen. Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!
| Hyvin yhteensopivaa tavaraa: suuvesi, kynsilakka ja Brittany Murphyn tähdittämä leffa :D |
| The Look: Rotsi ja farkut: Vero Moda, t-paita ja college: H&M, korvakoru: JC, saappaat: Impuls, laukku: Aleksi 13 |
Tänään sain siivotuksi uuden huoneeni ja se on muutamaa pikkuasiaa vaille valmis. Huomenna siirrän tavarani sinne yey :) Ja huomenna tapahtuu muutakin. Mä lähden nimittäin etelä-Suomeen!! Ikeaan osteleen sisustuskamaa ja sitten tapaamaan kaveria, jess. Siitä kuvia sitten :D Jään asuun ehkä parisen viikkoa tutuilleni, mutta koitan postailla mahdollisimman hyvin. Nyt hyvää yötä kaikille, xoxo LL
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Napoleon Gardigan
P.S. Tein tätä postausta ryökäleen kauan, koska en saanu noita kuvia kunnolla sijotettua. Ja kuten huomaatte, tulos ei ole hurraamisen arvoinen :D
The Look: Neule, t-paita, laukku: H&M, rotsi: Vero Moda, huivi: Pieces ( tää huivi on mun lemppari ja samansävyinen mun silmien kans. Silmät on korjattu, koska ne oli punaset ja nyt niistä tuli melkee mustat lol ), farkut: JC ja saappaat: Impuls, pöllökorvakoru, joka ei näy kuvassa: GT, haha :D
I just love cosmetics
Noniin vihdoin saan lisättyä nää mun uudet tuotteet tänne. Olin just kirjottanu hirveen romaanin ku jouduin poistaan koko jutun, mut enivei ostin siis Lumenen kynsilakkoja. Diggailen Lumenea, koska se on suomalainen ja hinta-laatusuhde on kohdallaan. Kaksi putelia quick&chic-sarjasta. Läpinäkyvä, sävy 1 I'll stand by you ( tarkoituksenani oli ostaa topcoat, mutta olen näköjään lukenut huolimattomasti pullonkylkeä, tyypillistä! ) ja musta, sävy 21 Black velvet. Ja älkää luulkokaan, että musta on tullu joku massateiniangstirokkari! Dissaan periaatteessa mustaa kynsilakkaa, mutta ostin sen alennuksella, koska ajattelin, et sillä sais kivoja kuvioita vaikka keltaseen tai valkoseen pohjaan ;) Niin, viimenen lakka on uudesta Lumenen Natural Code-minikynsilakkasarjasta sävy, 2 Have fun.
Ja ostinhan mä uuden ripsivärin! Minä, joka olen ollut vannoutunut Maybellinen ripsareiden käyttäjä, otin rohkean askeleen ja kokeilen nyt L'oreálin Volume Million Lashes maskaraa. Se on kuulemma ollu tosi suosittu ja mainosten orjana tiedän, että Eva Longoria Parker mainostaa sitä :P Voisin ehkä kehitellä jotain maskara-analyysiä myöhemmin..
lauantai 16. lokakuuta 2010
My Dancefloor
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

