sunnuntai 23. tammikuuta 2011

The little red clutch

Tässä tulis päivän asua vähän eri vinkkeleistä ja yllätysyllätys, lumimaisemalla! Ite diggaan lumesta, mutta eihän se vaihtelu toki pahaa tekisi. Kesällä on niin helppo kerätä kamppeet kasaan ja lähteä kuvailemaan jonnekin ihan huvikseen, mutta talvella mulle on ainakin iso kynnys hypätä fillarin selkään ja lähtee keikisteleen jonnekin "kivaan maisemaan" sadan metrin hankeen korkkareissa. Joten toistaiseksi on tyytyminen luminietoskuviin, mutta ainakin toi hanki heijastaa kivasti valoa. 
Tänään mulla oli päällä GinaTricotin housut, jotka on hakenu saumojensa perusteella inspiraatiota ratsastuspökistä. Ikävä kyllä saumat ei kuvissa pahemmin näy. Liivi ja paita on alennuslöytöjä Hennesiltä, nilkkurit Spiritin ( koristevetoketjut ei myöskään näy, snif ) ja punainen clutch on kans hooetämmää. Rukousnauha-tyylinen rannekoru on JC:stä ja ne on kuulemma kevään muotia, ainakin mikäli Elleen on uskomista. Olen jo pitkään tilannut Elleä ja pidän sitä yhtenä Suomen tasokkaimmista muotilehdistä. Tämäkin ihan näin btw, jos joku ei tiennyt. 
Tänään olin muuten ensimmäistä kertaa zumbaamassa tänä vuonna, koska viime kerralla meidän vierailut vähän venähti, mikä ei haitannut ollenkaan, mutta missasin vuoden ekan tunnin. Tänään onneksi pääsin ketkuttamaan ja heilumaan taas, on se hulvatonta liikuntaa, suosittelen! Nyt hyvänyönpusut mun puolesta, xoxo ♥
P.S. Toi typerä tilannekuva on laitettu ihan vaan siks, että näätte mun ihanan rotsin karvavuoren, hih. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti