tiistai 29. lokakuuta 2013

everyday randoms

Hola! Ollut taas pikkusen kuivempi kausi täällä, oivoi. Keräsin itteni ja syysmasikseni ja yhtäkkiä olikin taas hirveesti hommaa. Tässä kaikenlaista sekalaista kuvaa ja sepustusta, sillä välin kun meitsi paistaa lettuja ( aikamoista intervallireeniä hehe ).


Pitää muistaa esitellä teille pari hienoa uutta paitaa, jotka Ida toi mulle Unkarista. Iskin massit kouraan ja mimmi toi mulle sellaset rätit tuliaisina, että oli just eikä melkeen!


Syyslomalla luokkakaverilla ja sen mimmillä oli villit tuparit - hauskoja muistoja siitä illasta! Ignooratkaa että mattoa ei oo imuroitu kuvaa varten. Hyi.


Multa kyseltiin joskus noista safkajutuista ja tässä on oiva esimerkki mun tyypillisestä aamupalasta. Rahkaa, mehukeittoa, kauraryyniä ja kookoshiutaletta. Diggailen myös turkkilaista jugua!


Ihana Isbelsoni raahas ketaransa Seinikseltä Manseen ja tuli sumpille, eri mukavata. Siis tämäkin lomalla. Tää aikajärjestys on taas vaihteeks vähän kyseenalanen, haha.


Tein pastaa ja paistoin itte krutonkeja vanhasta leivästä, omnom. 


Herwoodin taivas puhutteli.


Yks päivä käytiin tosiaan poikien kanssa metsäretkellä. Tehtiin kanaa ja makkaraa. Ja koska oltiin unohdettu ostaa tavallista vettä, niin keitettiin sitten nuudelit vadelmanmakusessa kivennäisvedessä - MasterChefit vauhdissa!


Viime lauantaina oli vaihteeks taas bailandoa ohjelmassa ja kävin ensimmäistä ja viimestä kertaa elämässäni Senssissä. Roosterin kautta ylimäärästä tuntia juhlistaen himaan ja seuraavana päivänä Tiina tulikin kahvitteleen mun kanssa. 

Kävin myös fyssarilla ja sain viimeinkin jotain apua näihin selkävaivoihin, jee. Eilen oltiin sitten Teerenpelissä Jaakon ja sen kavereitten kanssa. Kuten huomaatte, ei tässä toimettomana oo tarvinnu istua. Eikä tartte muuten jatkossakaan. Mun pitäs saada perjantaihin menessä meiän yrityksen myyntiin tulevat tavarat kuosiin, fiksata juonto ja hoitaa se myös himaan. Plus että perjantain juontokeikkakoettelemuksen jälkeen ois vielä hääpalaveri. Huhu. Still alive nigga. Meitsi menee syömään nyt niitä lettuja. Puss!

lauantai 26. lokakuuta 2013

my heart goes boom everytime you’re in the room


Kukkuu. Eilen Sanna tuli käymään ja mä tein porkkanakakkua onnistuneesti. Jee. Pojat tuli kans syömään sitä. Oon halinu tota mun mörökölliä tässä viimesen päivän ja tänään kävin Idan kanssa Kangasalla vähän saunomassa ja tsekkailemassa häämekkoa. Jee myös sille. 

Oon ihan rättipoikki, oon nukkunu tosi kehnosti viime aikoina. Viikonlopun suunnitelmat on sekavia, mutta meisinkiä näyttäs riittävän. Äää mun aivot pakenee. Piti vaan tulla sanoon moi teille. "Moi". Okei, meen ettiin nukkumattia, kiitoshei. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

selfies




Mjau. Mun ykkösmimmi Ida oli melkeen kolme viikkoa reissussa, mutta nyt niitten pieni perhe on bäk, superjee. Eli tänään purkaan kuukauden juorut, siinä voi mennä tovi haha. 
Random syyslomakuveja ja pari räpsyä eiliseltä koitan laittaa vielä tän päivän puolella. Nää naamat on viime viikolta, kun käytiin ton miekkosen kanssa ensi-illassa kattomassa Leijonasydän. Siitä pitänee kans sanoa pari sanaa sitten. Stay tuned!

tiistai 22. lokakuuta 2013

NAIL IT.

Ääää. Oon alottanu tän kirjottamisen miljoona kertaa, mutta aina toi erase vaan laulaa. Mutta oon saanu mun kynsienlaittoinspiksen bäkkiin, jeij. Väsäilin näitä jonkun tunnin ihan itteni piristykseksi tänään raskaan päivän päätteeks. Elämän pienet ilot.

Jos ei muuta, niin ainakin tiiätte nyt sit millanen luuri mulla on. Kuvat ei jotenkin tuo kynsien oikeita sävyjä esiin buhuu. Tai lähinnä hopeet yksityiskohdat ei näy, mutta ehkä sen kestää just ja just. Haha. Oon viettäny illan metsässä, joten nyt kutsuu kylpy.

Diggattekste? Olipas viilee kysymys. Heh.





maanantai 21. lokakuuta 2013

ten things you didn't know about me

oon täysin koukuttunu feissarimokiin
oon joskus dyykannu safkaa
meitsi on asunu skidinä kämpässä jossa ei ollu lämmintä vettä
mun talossa kaappejen ovet pitää aina sulkee tai se häiritsee mua
diggailen mustaa huumoria
mua on joskus haastateltu lehteen mustanaamion lukemisesta
oon tanssinu baarissa pöydällä
oon kokeillu mm miekkailua ja sumopainia
mun piti alunperin mennä ruottinkieliselle ala-asteelle
keräilen vaatelappuja

perjantai 18. lokakuuta 2013

même au siècle prochain j'en parlerai encore

Pöö. Pyykkikone söi mun fyrkat, mutta päätin silti että tästä tulee hyvä päivä. Muutama auringonsäde paistaa pilvien välistä ja Vanessa Paradisin ääni saa mut rauhalliseks. 

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille ja buukissa yhteyttä ottaneille. Tärkee aihe ja siihen saa tottakai edelleenkin omat ajatuksensa riipasta, oon myös vastannu kaikille henkilökohtasesti niin lärvärissä kun täälläkin. Jälleen kerran sai huomata, että huonotkin asiat voi poikia jotain hyvää. Se pitäs aina jaksaa muistaa.

Mä loikkaan nyt suihkuun ja alan valmistautuun päivään ton mun karpaasin kanssa. Sillä on vapaa ja mä oon niin ilonen. Mitäs te aiotte keksiä tänään? Tässä teille pieni hymy, joka saa toivottavasti teidätkin ilosemmaks ja jos ei tällä onnistu, niin kuunnelkaa kappale nimeltä "Station Quatre September", tän jälkeen ei pysty oleen pahalla päällä :-) 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

let's have some serious girl talk.

Tästä tulee pitkä postaus. Joten jos aloitat lukemisen, pyydän, että luet tämän loppuun. En halua tän saavuttavan närkästyneitä katseita ja silmienpyörittelyä vain siksi, että jengi haluaa väärinymmärtää oman jaksamattomuuden takia tai siksi, että lauseita irrotetaan kokonaisuudesta. Tarkoitus ei myöskään ole hakea säälipisteitä, joten ammattiloukkaantujat ja mielensäpahoittajat sun muut voivat perääntyä tässä vaiheessa ihan suosiolla. 



Aihe on mulle monella tapaa kipee ja snadisti raskaskin, koska oon ollu sen uhrina jo niin monta vuotta kaikesta omasta ponnistelusta huolimatta. Koska kirjottajana oon mä, aiheesta tullaan poikkeemaan varmasti monessakin kohdassa, haha. Kuvituksena käytän vanhoja kuvia itsestäni vuosien varrelta. Toimii loistavasti välikevennyksenä näinkin painavaan tekstiin, heh.



Mun blogilla on kuitenkin sen verran lukijoita, että johonkin teistä tää varmasti kolahtaa. Toivon myös, että tää herättäis ihmisissä ajatuksia omasta käytöksestä ja sais jengin kohteleen toisia paremmin. Kaikkien feministien ja muiden provosoitujien on turha vetää tästä mitään allergiakohtausta, koska kyse ei ole mistään universaalista naisvihapropagandan levityksestä, vaan tärkeestä aiheesta, josta harvoin puhutaan julkisesti. 



Viimestään tässä vaiheessa ois varmaan aiheellista kertoa, että mitä tässä nyt sitten aiotaan oikeen käsitellä. En osaa määritellä mitään fiksua otsikkoa tälle, mutta pääpiirteittäin tää kertoo naisten kiusaamisesta. Ja nimenomaan naisten kiusaaminen kohdistettuna toiseen naishenkilöön. Tarina alkakoon.




Mä oon saanu huomiota vastakkaiselta sukupuolelta jostain riparista lähtien. Eli toisin sanoen koko nuoruuteni ja aikuisuuteni tähän päivään asti. Olen suurimmaksi osaksi ajasta ollut vaaleahiuksinen, iloinen, sporttinen ja hyväkroppainen. Jos otetaan muutama adjektiivi kuvaileen mun yleistä olemusta. Tähän kohtaan tarvii taas ottaa vähän itsepuolustusta, ettei siellä ruudun toisella puolella mene kellään saksanpähkinä nenään tästä mun omahyväisyydestä. Mä en ollenkaan pidä mistään "kehu itseäsi"- tyyppisistä jutuista, enkä myöskään leijaile missään pilvissä kuvitellen olevani joku jumalatar. Päin vastoin, muhun tutustuneet ihmiset yleensä ihmettelevät, että "miten voit olla noin jalat maassa vaikka oot noin kaunis". Mulla ei oo ollu aina mitenkään hyvä itsetunto, mutta tässä vuosien varrella se on kehittyny todella paljon. Ja siitä oon tosi kiitollinen. 



Mun mielestä kauneus tai hyvännäkösyys tai mitä termiä ikinä halutaan käyttääkään, ei oo mikään ylpeyden tai omahyväsyyden aihe. Mun mielestä se on lahja, jota kuuluu ja pitääkin käyttää muiden ihmisten iloksi ja hyödyksi sen verran mitä itse osaa. Se ei myöskään tee kestään parempaa eikä arvokkaampaa, harmillisen usein päin vastoin. Tässä ei aleta nyt käsittelemään termiä kauneus, tai sitä, että kauneus on katsojan silmässä ja blaablaa. Tää on vaan pohjustusta, että ymmärrätte mun ajatusmaailmaa ja tän kokonaisuuden paremmin. Mun ulkonäöllä on ikävä kyllä ollu paljonkin tekemistä kiusaamisen kanssa ja siks nää faktat pitää laittaa tiskiin näin heti alkuunsa.





Ite oon jo pidemmän aikaa halunnu taistella kumotakseni ajatuksen siitä, että kauniit/suositut ihmiset on kusipäitä ja ylimielisiä. Ja se on asia, jonka eteen tuun toivon mukaan aina tekemään töitä. Suosittuus tuo mukanaan paljon sellasta pahaa, jota sellanen ihminen ei ymmärrä, joka ei sitä itse oo kokenut. Mulle se on tuonu vuosien syrjimisen, kiusaamisen ja epä-aitojen ihmisten läheisyyden.





Muutin muistaakseni 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen. Olin ollu koko ylä-asteen syrjitty ja kaikkien "varakaveri" erilaisuuteni ja perhetaustojeni takia, mutta lukiossa kaikki muuttu. Mun suosio levis ihan totaalisesti käsiin. Kaikki halus olla mun kavereita, puolet koulun jätkistä seurustella mun kans ja osa halus olla sellasia kun mä. Ite olin vaan pieni pöllämystyny tyttö, joka halus niin kovasti että mua rakastettais ja että musta tykättäis oman itteni vuoksi. Voin silti myöntää aivan suoraan, että nautin suosiosta ja olin myös erittäin naiivi. Mun vaikee lapsuus on taustalla niin moneen asiaan, mutta siitä en halua puhua täällä, koska ne on aivan liian isoja asioita. Mun lapsuus on silti taustasyynä mun naiiviuteen, siihen, etten ymmärtäny tai osannu aavistaa ihmisten tarkotusperiä. 



En osannu luottaa juuri kehenkään ja itkin monet illat huoneessani, että miten uskallan antaa pakit jollekin jätkälle. Koska sain niin paljon huomiota miespuolisilta henkilöiltä, mimmit alko inhoon mua. Ei tietenkään kaikki, mutta useat. Musta puhuttiin pahaa, levitettiin juoruja, puukotettiin selkään, vietiin kavereita ja mun nuoruuden tärkein parisuhdekin hajos kateellisten tyttöjen suosiollisella avustuksella. Se oli jotain niin käsittämätöntä. 





Musta ei tykätty, koska mulla oli uudet kuteet ( jotka ostin pääosin ite ansaitsemilla masseilla ), olin tikissä ( nousin aamulla reenaan kun muut nukku ) ja mulla oli aina laumoittain kavereita. Aina sai kommenttia jostain "pappa betalar"- jutuista mun ulkonäköö koskien tai sitten mimmien katkeria "vie vaan se jätkä"-puheita, vaikka olin ihan julkisesti ainoostaan kaveri jonkun henkilön kanssa. Tän tyylinen katkeruus on oikeesti kamalaa ja käsinkosketeltavaa paikassa, missä ihmiset asuu toistensa kanssa vuosia. Oonkin aina sanonu, että tää oli mun henkilökohtasen elämän kolmen vuoden BigBrother, joten se ohjelma ei paljoo vaikutusta muhun tee, haha. 



Vuosien saatossa munkin suosio laimeni ja paikkaan tuli uusia ihmisiä ja monet mun kavereista vaihto koulua. Silti ihmiset oli mun kavereita mun "maineen" takia ja jossain vaiheessa juuri tällanen tyttöporukka käänsi sitten takkinsa ja otti elämäntehtäväkseen levittää musta juoruja ja puhua mahdollisimman paljon pahaa. Hyvin ne siinä onnistukin. Aiempana vuonna tosiaan mun ainoo oikee ihastus jätti mut ja siihen vaikutti oleellisesti se, että yks kateellinen tyttö ja sen kaveri teki kaikkien elämästä sietämätöntä toiminnallaan. Toinen tyttö on jälkeenpäin esittäny anteekspyynnön vilpittömästi, ja se on sovittu keissi. 





Jotta kyseisestä mestasta ei jäis ainoostaan paha maku suuhun, niin pakko sanoa, että kasvoin siellä älyttömästi. Kävin juttelemassa mun kiusaamisesta jopa varareksin kanssa, mutta asiaa ei otettu todesta, vaan kutsuttiin asianomaset paikalle ja sitten juteltiin yhdessä siitä, "että Hanna sää oot vaan käsittäny väärin". Koska selvisin tilanteista enkä ottanu uhrin viittaa itelleni, en siis saanu apua enkä ymmärrystä. 



Musta jauhettiin vielä vuosi pari koko koulun lopetettuani. Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin. Kantavana voimana siinä oli muutamat katkerat mimmit, jotka jatko tarinointiaan aina uusille oppilaille. Siellä luettiin porukassa mun blogia ja arvosteltiin mun kuvia. Sitten oli se toinen osa jengistä, jotka tuli mun kaverin avulla Manseen moikkaan mua, koska ne oli päättäny et niistä tulee mun frendejä. Siis aivan ruton käsittämätöntä meisinkiä. 






Jätin ton osan elämästäni taakseni pitäessäni välivuotta ja keskityin kaapissa olleiden luurankojen selvittelyyn ja aloin frendaan erilaisten ihmisten kanssa. Mulla on siis Karkku-ajoilta edelleenkin frendejä, joten tää ei koske tietenkään kaikkia. Sainkin jotain uusia mimmifrendejä ( esim. pari kiusattua tyttöä, jotka näki sen pinnan alle ), mutta tärkeimpänä kuitenkin Idan. Menetin kuitenkin entisen parhaan kaverini, enkä edelleenkään tiedä miksi. Siihen ei kuitenkaan liity mitään naisdraamaa. 



Mulla on aina ollu vähän tyttökavereita ja tänä päivänä niitä on lähipiirissä harmittavan vähän. Se on asia, joka saa aina kyyneleet mun silmiin sitä miettisessäni ja on vaikee myöntää. Oon niin halunnu päästä mukaan tyttöjeniltoihin ja meisinkeihin, mutta mua ei vaan koskaan oteta. 



Uus koulu sai taas vanhat pahat ajat mieleen. Tajusin, että vaikka ite oon kuinka aikuistunu, niin muut ei välttämättä oo. Siellä jatku sama syrjimismeisinki. Ei taaskaan koske kaikkia, mutta todella suurta osaa. Tottakai pyörin jätkien kans, kun ne ottaa mut varauksetta messiin. Ja uskokaa tai elkää, mutta monet ihmiset pitää ihan mun persoonasta, eikä vaan sitä koristavasta kuoresta. Harmittavaa on se, että suuri osa naisista ei koskaan vaivaudu tutustumaan siihen, vaan tuomitsee mut heti kättelyssä.





Useiden keskustelujen jälkeen eri ihmisten kanssa oon tullu siihen tulokseen, että mua pidetään uhkana. Toisaalta ymmärän sen. Oonhan mä nyt jossain määrin huomiotaherättävä ja muuta. Kaverit aina naureskelee kun mua tuijotetaan kaupungilla ja mun jätkäkaveri huomauttelee huvittuneena aina miesten katseista. Mutta en vaan ymmärrä, että miks mun hymyyn ei voi vastata tai mua ei voida ottaa keskusteluun mukaan, vaikka ite asennoidun ystävällisesti ja positiivisesti. Mä olen tehny töitä itteni kanssa, etten olis niin vaikeesti lähestyttävä ja oikeen yrittämällä yrittäny tulla toimeen muijien kanssa.



Silti lopputulos on yleensä se, että mut vaan syrjäytetään porukasta tai saan kuulla selän takana puhuttuja juttuja. Tää ei siis rajotu tietenkään pelkkään kouluun, mutta sieltä sain alle viikko sitten jälleen kerran muistutuksen kaikesta tästä. Siitä, että musta juorutaan, mut halutaan porukasta pihalle ja että mimmit on niin hirveen kaksnaamasia. 


Useille mimmeille riittää pelkästään se, että ne on nähny mun kuvat naamakirjasta. Millon jotain jätkää ei oo päästetty kouluun mun takia, välillä mimmit on mustasukkasia niitten poikaystäville mun kaveruudesta, mun jätkäkaverille ollaan solvattu mua. Siis näitä juttuja on ihan lukemattomia, ihan lähtien siitä, että mun jutuista ei voida tykätä facebookissa. Kuulettehan te nyt itekin, kuinka naurettavaa tää toiminta on. Mutta se on todellisuutta, joka koskettaa jatkuvasti mun arkea. Kaiken lisäks tällä on paljon lieveilmiöitä. Kuten esimerkiksi se, että kun mun kaveripiiri koostuu suurimmaksi osaksi jätkistä, niin niiden alkaessa seurusteleen tai jonkun ihastuessa muhun, kaverit tietysti vaihtuu tai se suhtautuminen ainakin usein muuttuu.





Kuten sanoin, luulin aikoinani, että nää oli vaan niitä nuoruuden teinisekoiluja, mutta oon saanu niin monta elävää muistutusta siitä, että näin ei oo, enkä voi enää kieltää todellisuutta. En kiellä, ettenkö ois koskaan kattonu ketään ylpeesti tai puhunu mitään pahaa - tottakai olen, mäkin oon vaan tavallinen virheitä tekevä ihminen - mutta suurin ero mussa on varmaan se, että en ylpeile ulkonäölläni, en valitse ihmisiä ympärilleni ulkoisten tekijöiden avulla ja mä oon oppinu virheistäni. Se, että musta on sanottu et oon sisäsesti kaunis ihminen, on niin paljon tärkeempää kun se, että kuulen jatkuvasti kuinka hyvä perse mulla on tai muuta vastaavaa. 



Jonkun mielestä tää kuulostaa todennäkösesti vaan itsesääliltä ja joku ajattelee, että "onpa paha että susta on parit juorut kerrottu", mutta se, että saat jatkuvasti muistutuksen siitä, että et kuulu porukkaan, et pääse mukaan, et kelpaa vaikka mitä tekisit ja se, että ihmiset sun ympärillä juoruilee ja puhuu pahaa susta, asian takia jolle et hirveesti mitään voi, on musta todella väärin. Ei mua pitäs rankasta sen takia, että mulla on kavereita tai ulkonäköä.





Tästä kaikesta on kuitenkin seurannu hyviäkin asioita. Tän takia oon oppinu arvostaan niitä oikeesti aitoja ja hienoja ihmisiä, keitä mun ympärillä on. Ironista on se, että tän takia oon myös oikeesti käsittäny, että taidan olla jonkun verran nätti. Teen ite töitä tullakseni paremmaksi ihmiseksi, niin kliseistä kun se onkin, enkä pyri arvosteleen ihmisiä tietämättä niiden tarinaa. Ulkonäkö kertoo loppupeleissä niin vähän todellisuudesta. Oon myös ihmisenä sellanen down on earth, enkä halua ikinä tulla sen kaltaiseksi ihmiseksi, joita mun syrjijät on ollu ja on. 



Toivon, että tää saa teidät kaikki ajattelemaan. Kiusaamista on niin monenlaista. Ja kaikki te, jotka syrjitte toisia mimmejä niiden ulkoisten avujen tai muiden omien ongelmienne takia, muistakaa, että ootte samanlaisia kiusaajia kun ne, jotka hakkaa tuolla heikompiaan. Aiheutatte niin paljon pahaa ja toivon, että tää kirjotus pistää edes hetken teidän sisimmässänne.





Ite oon saanu kuitenkin kokea ystävällisyyttä ja kannustusta ihan tuntemattomiltakin tytöiltä tän blogin kautta ja se on tehny mut lapsellisen onnelliseks monen monta kertaa. Tällanen ittensä avaaminen on aina vähän creepyä, mutta vaivan arvosta, jos se auttaa yhtäkään ihmistä. 



Kiitos kaikille, jotka vaivauduitte tämän sepustuksen lukemaan. Mikäli se herätti ajatuksia, jakakaa niitä ihmeessä mun ja muiden kanssa, olis kiva kuulla, mitä ajattelette. Muistakaa hymyillä, se voi olla jollekin tosi arvokasta. Tähän loppuun vois siteerata Cheekiä tälleen puolihuumorilla, haha. "Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa". Puss