keskiviikko 16. lokakuuta 2013

let's have some serious girl talk.

Tästä tulee pitkä postaus. Joten jos aloitat lukemisen, pyydän, että luet tämän loppuun. En halua tän saavuttavan närkästyneitä katseita ja silmienpyörittelyä vain siksi, että jengi haluaa väärinymmärtää oman jaksamattomuuden takia tai siksi, että lauseita irrotetaan kokonaisuudesta. Tarkoitus ei myöskään ole hakea säälipisteitä, joten ammattiloukkaantujat ja mielensäpahoittajat sun muut voivat perääntyä tässä vaiheessa ihan suosiolla. 



Aihe on mulle monella tapaa kipee ja snadisti raskaskin, koska oon ollu sen uhrina jo niin monta vuotta kaikesta omasta ponnistelusta huolimatta. Koska kirjottajana oon mä, aiheesta tullaan poikkeemaan varmasti monessakin kohdassa, haha. Kuvituksena käytän vanhoja kuvia itsestäni vuosien varrelta. Toimii loistavasti välikevennyksenä näinkin painavaan tekstiin, heh.



Mun blogilla on kuitenkin sen verran lukijoita, että johonkin teistä tää varmasti kolahtaa. Toivon myös, että tää herättäis ihmisissä ajatuksia omasta käytöksestä ja sais jengin kohteleen toisia paremmin. Kaikkien feministien ja muiden provosoitujien on turha vetää tästä mitään allergiakohtausta, koska kyse ei ole mistään universaalista naisvihapropagandan levityksestä, vaan tärkeestä aiheesta, josta harvoin puhutaan julkisesti. 



Viimestään tässä vaiheessa ois varmaan aiheellista kertoa, että mitä tässä nyt sitten aiotaan oikeen käsitellä. En osaa määritellä mitään fiksua otsikkoa tälle, mutta pääpiirteittäin tää kertoo naisten kiusaamisesta. Ja nimenomaan naisten kiusaaminen kohdistettuna toiseen naishenkilöön. Tarina alkakoon.




Mä oon saanu huomiota vastakkaiselta sukupuolelta jostain riparista lähtien. Eli toisin sanoen koko nuoruuteni ja aikuisuuteni tähän päivään asti. Olen suurimmaksi osaksi ajasta ollut vaaleahiuksinen, iloinen, sporttinen ja hyväkroppainen. Jos otetaan muutama adjektiivi kuvaileen mun yleistä olemusta. Tähän kohtaan tarvii taas ottaa vähän itsepuolustusta, ettei siellä ruudun toisella puolella mene kellään saksanpähkinä nenään tästä mun omahyväisyydestä. Mä en ollenkaan pidä mistään "kehu itseäsi"- tyyppisistä jutuista, enkä myöskään leijaile missään pilvissä kuvitellen olevani joku jumalatar. Päin vastoin, muhun tutustuneet ihmiset yleensä ihmettelevät, että "miten voit olla noin jalat maassa vaikka oot noin kaunis". Mulla ei oo ollu aina mitenkään hyvä itsetunto, mutta tässä vuosien varrella se on kehittyny todella paljon. Ja siitä oon tosi kiitollinen. 



Mun mielestä kauneus tai hyvännäkösyys tai mitä termiä ikinä halutaan käyttääkään, ei oo mikään ylpeyden tai omahyväsyyden aihe. Mun mielestä se on lahja, jota kuuluu ja pitääkin käyttää muiden ihmisten iloksi ja hyödyksi sen verran mitä itse osaa. Se ei myöskään tee kestään parempaa eikä arvokkaampaa, harmillisen usein päin vastoin. Tässä ei aleta nyt käsittelemään termiä kauneus, tai sitä, että kauneus on katsojan silmässä ja blaablaa. Tää on vaan pohjustusta, että ymmärrätte mun ajatusmaailmaa ja tän kokonaisuuden paremmin. Mun ulkonäöllä on ikävä kyllä ollu paljonkin tekemistä kiusaamisen kanssa ja siks nää faktat pitää laittaa tiskiin näin heti alkuunsa.





Ite oon jo pidemmän aikaa halunnu taistella kumotakseni ajatuksen siitä, että kauniit/suositut ihmiset on kusipäitä ja ylimielisiä. Ja se on asia, jonka eteen tuun toivon mukaan aina tekemään töitä. Suosittuus tuo mukanaan paljon sellasta pahaa, jota sellanen ihminen ei ymmärrä, joka ei sitä itse oo kokenut. Mulle se on tuonu vuosien syrjimisen, kiusaamisen ja epä-aitojen ihmisten läheisyyden.





Muutin muistaakseni 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen. Olin ollu koko ylä-asteen syrjitty ja kaikkien "varakaveri" erilaisuuteni ja perhetaustojeni takia, mutta lukiossa kaikki muuttu. Mun suosio levis ihan totaalisesti käsiin. Kaikki halus olla mun kavereita, puolet koulun jätkistä seurustella mun kans ja osa halus olla sellasia kun mä. Ite olin vaan pieni pöllämystyny tyttö, joka halus niin kovasti että mua rakastettais ja että musta tykättäis oman itteni vuoksi. Voin silti myöntää aivan suoraan, että nautin suosiosta ja olin myös erittäin naiivi. Mun vaikee lapsuus on taustalla niin moneen asiaan, mutta siitä en halua puhua täällä, koska ne on aivan liian isoja asioita. Mun lapsuus on silti taustasyynä mun naiiviuteen, siihen, etten ymmärtäny tai osannu aavistaa ihmisten tarkotusperiä. 



En osannu luottaa juuri kehenkään ja itkin monet illat huoneessani, että miten uskallan antaa pakit jollekin jätkälle. Koska sain niin paljon huomiota miespuolisilta henkilöiltä, mimmit alko inhoon mua. Ei tietenkään kaikki, mutta useat. Musta puhuttiin pahaa, levitettiin juoruja, puukotettiin selkään, vietiin kavereita ja mun nuoruuden tärkein parisuhdekin hajos kateellisten tyttöjen suosiollisella avustuksella. Se oli jotain niin käsittämätöntä. 





Musta ei tykätty, koska mulla oli uudet kuteet ( jotka ostin pääosin ite ansaitsemilla masseilla ), olin tikissä ( nousin aamulla reenaan kun muut nukku ) ja mulla oli aina laumoittain kavereita. Aina sai kommenttia jostain "pappa betalar"- jutuista mun ulkonäköö koskien tai sitten mimmien katkeria "vie vaan se jätkä"-puheita, vaikka olin ihan julkisesti ainoostaan kaveri jonkun henkilön kanssa. Tän tyylinen katkeruus on oikeesti kamalaa ja käsinkosketeltavaa paikassa, missä ihmiset asuu toistensa kanssa vuosia. Oonkin aina sanonu, että tää oli mun henkilökohtasen elämän kolmen vuoden BigBrother, joten se ohjelma ei paljoo vaikutusta muhun tee, haha. 



Vuosien saatossa munkin suosio laimeni ja paikkaan tuli uusia ihmisiä ja monet mun kavereista vaihto koulua. Silti ihmiset oli mun kavereita mun "maineen" takia ja jossain vaiheessa juuri tällanen tyttöporukka käänsi sitten takkinsa ja otti elämäntehtäväkseen levittää musta juoruja ja puhua mahdollisimman paljon pahaa. Hyvin ne siinä onnistukin. Aiempana vuonna tosiaan mun ainoo oikee ihastus jätti mut ja siihen vaikutti oleellisesti se, että yks kateellinen tyttö ja sen kaveri teki kaikkien elämästä sietämätöntä toiminnallaan. Toinen tyttö on jälkeenpäin esittäny anteekspyynnön vilpittömästi, ja se on sovittu keissi. 





Jotta kyseisestä mestasta ei jäis ainoostaan paha maku suuhun, niin pakko sanoa, että kasvoin siellä älyttömästi. Kävin juttelemassa mun kiusaamisesta jopa varareksin kanssa, mutta asiaa ei otettu todesta, vaan kutsuttiin asianomaset paikalle ja sitten juteltiin yhdessä siitä, "että Hanna sää oot vaan käsittäny väärin". Koska selvisin tilanteista enkä ottanu uhrin viittaa itelleni, en siis saanu apua enkä ymmärrystä. 



Musta jauhettiin vielä vuosi pari koko koulun lopetettuani. Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin. Kantavana voimana siinä oli muutamat katkerat mimmit, jotka jatko tarinointiaan aina uusille oppilaille. Siellä luettiin porukassa mun blogia ja arvosteltiin mun kuvia. Sitten oli se toinen osa jengistä, jotka tuli mun kaverin avulla Manseen moikkaan mua, koska ne oli päättäny et niistä tulee mun frendejä. Siis aivan ruton käsittämätöntä meisinkiä. 






Jätin ton osan elämästäni taakseni pitäessäni välivuotta ja keskityin kaapissa olleiden luurankojen selvittelyyn ja aloin frendaan erilaisten ihmisten kanssa. Mulla on siis Karkku-ajoilta edelleenkin frendejä, joten tää ei koske tietenkään kaikkia. Sainkin jotain uusia mimmifrendejä ( esim. pari kiusattua tyttöä, jotka näki sen pinnan alle ), mutta tärkeimpänä kuitenkin Idan. Menetin kuitenkin entisen parhaan kaverini, enkä edelleenkään tiedä miksi. Siihen ei kuitenkaan liity mitään naisdraamaa. 



Mulla on aina ollu vähän tyttökavereita ja tänä päivänä niitä on lähipiirissä harmittavan vähän. Se on asia, joka saa aina kyyneleet mun silmiin sitä miettisessäni ja on vaikee myöntää. Oon niin halunnu päästä mukaan tyttöjeniltoihin ja meisinkeihin, mutta mua ei vaan koskaan oteta. 



Uus koulu sai taas vanhat pahat ajat mieleen. Tajusin, että vaikka ite oon kuinka aikuistunu, niin muut ei välttämättä oo. Siellä jatku sama syrjimismeisinki. Ei taaskaan koske kaikkia, mutta todella suurta osaa. Tottakai pyörin jätkien kans, kun ne ottaa mut varauksetta messiin. Ja uskokaa tai elkää, mutta monet ihmiset pitää ihan mun persoonasta, eikä vaan sitä koristavasta kuoresta. Harmittavaa on se, että suuri osa naisista ei koskaan vaivaudu tutustumaan siihen, vaan tuomitsee mut heti kättelyssä.





Useiden keskustelujen jälkeen eri ihmisten kanssa oon tullu siihen tulokseen, että mua pidetään uhkana. Toisaalta ymmärän sen. Oonhan mä nyt jossain määrin huomiotaherättävä ja muuta. Kaverit aina naureskelee kun mua tuijotetaan kaupungilla ja mun jätkäkaveri huomauttelee huvittuneena aina miesten katseista. Mutta en vaan ymmärrä, että miks mun hymyyn ei voi vastata tai mua ei voida ottaa keskusteluun mukaan, vaikka ite asennoidun ystävällisesti ja positiivisesti. Mä olen tehny töitä itteni kanssa, etten olis niin vaikeesti lähestyttävä ja oikeen yrittämällä yrittäny tulla toimeen muijien kanssa.



Silti lopputulos on yleensä se, että mut vaan syrjäytetään porukasta tai saan kuulla selän takana puhuttuja juttuja. Tää ei siis rajotu tietenkään pelkkään kouluun, mutta sieltä sain alle viikko sitten jälleen kerran muistutuksen kaikesta tästä. Siitä, että musta juorutaan, mut halutaan porukasta pihalle ja että mimmit on niin hirveen kaksnaamasia. 


Useille mimmeille riittää pelkästään se, että ne on nähny mun kuvat naamakirjasta. Millon jotain jätkää ei oo päästetty kouluun mun takia, välillä mimmit on mustasukkasia niitten poikaystäville mun kaveruudesta, mun jätkäkaverille ollaan solvattu mua. Siis näitä juttuja on ihan lukemattomia, ihan lähtien siitä, että mun jutuista ei voida tykätä facebookissa. Kuulettehan te nyt itekin, kuinka naurettavaa tää toiminta on. Mutta se on todellisuutta, joka koskettaa jatkuvasti mun arkea. Kaiken lisäks tällä on paljon lieveilmiöitä. Kuten esimerkiksi se, että kun mun kaveripiiri koostuu suurimmaksi osaksi jätkistä, niin niiden alkaessa seurusteleen tai jonkun ihastuessa muhun, kaverit tietysti vaihtuu tai se suhtautuminen ainakin usein muuttuu.





Kuten sanoin, luulin aikoinani, että nää oli vaan niitä nuoruuden teinisekoiluja, mutta oon saanu niin monta elävää muistutusta siitä, että näin ei oo, enkä voi enää kieltää todellisuutta. En kiellä, ettenkö ois koskaan kattonu ketään ylpeesti tai puhunu mitään pahaa - tottakai olen, mäkin oon vaan tavallinen virheitä tekevä ihminen - mutta suurin ero mussa on varmaan se, että en ylpeile ulkonäölläni, en valitse ihmisiä ympärilleni ulkoisten tekijöiden avulla ja mä oon oppinu virheistäni. Se, että musta on sanottu et oon sisäsesti kaunis ihminen, on niin paljon tärkeempää kun se, että kuulen jatkuvasti kuinka hyvä perse mulla on tai muuta vastaavaa. 



Jonkun mielestä tää kuulostaa todennäkösesti vaan itsesääliltä ja joku ajattelee, että "onpa paha että susta on parit juorut kerrottu", mutta se, että saat jatkuvasti muistutuksen siitä, että et kuulu porukkaan, et pääse mukaan, et kelpaa vaikka mitä tekisit ja se, että ihmiset sun ympärillä juoruilee ja puhuu pahaa susta, asian takia jolle et hirveesti mitään voi, on musta todella väärin. Ei mua pitäs rankasta sen takia, että mulla on kavereita tai ulkonäköä.





Tästä kaikesta on kuitenkin seurannu hyviäkin asioita. Tän takia oon oppinu arvostaan niitä oikeesti aitoja ja hienoja ihmisiä, keitä mun ympärillä on. Ironista on se, että tän takia oon myös oikeesti käsittäny, että taidan olla jonkun verran nätti. Teen ite töitä tullakseni paremmaksi ihmiseksi, niin kliseistä kun se onkin, enkä pyri arvosteleen ihmisiä tietämättä niiden tarinaa. Ulkonäkö kertoo loppupeleissä niin vähän todellisuudesta. Oon myös ihmisenä sellanen down on earth, enkä halua ikinä tulla sen kaltaiseksi ihmiseksi, joita mun syrjijät on ollu ja on. 



Toivon, että tää saa teidät kaikki ajattelemaan. Kiusaamista on niin monenlaista. Ja kaikki te, jotka syrjitte toisia mimmejä niiden ulkoisten avujen tai muiden omien ongelmienne takia, muistakaa, että ootte samanlaisia kiusaajia kun ne, jotka hakkaa tuolla heikompiaan. Aiheutatte niin paljon pahaa ja toivon, että tää kirjotus pistää edes hetken teidän sisimmässänne.





Ite oon saanu kuitenkin kokea ystävällisyyttä ja kannustusta ihan tuntemattomiltakin tytöiltä tän blogin kautta ja se on tehny mut lapsellisen onnelliseks monen monta kertaa. Tällanen ittensä avaaminen on aina vähän creepyä, mutta vaivan arvosta, jos se auttaa yhtäkään ihmistä. 



Kiitos kaikille, jotka vaivauduitte tämän sepustuksen lukemaan. Mikäli se herätti ajatuksia, jakakaa niitä ihmeessä mun ja muiden kanssa, olis kiva kuulla, mitä ajattelette. Muistakaa hymyillä, se voi olla jollekin tosi arvokasta. Tähän loppuun vois siteerata Cheekiä tälleen puolihuumorilla, haha. "Vihaajat vihaa, meitsi vaan takas vilkuttaa". Puss 



14 kommenttia:

  1. huh..Tekeekö "aikuiset" ihmiset todella jotain tollasta vielä? Onneksi sulla on kuitenkin hyviä kavereita, kun jotkut on ihan yksin kiusaamisen takia :( Ite oon jännä kyllä kohdannu ton kaltasta kiusaamista vasta koulun jälkeen työelämässä (naisvaltasella alalla). Sillon tajus oikeesti, kuinka naiset osaa olla ilkeitä, aikuisetkin. Todellista selkään puukotusta, selän takana puhumista, ulkonäön arvostelua..Kaikkee paskaa mikä ei itse työhön liity mitenkään. Raukkamaista. Hienoo kun avauduit tästä asiasta! Kaikkea hyvää sulle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ikävä totuus on se, että tekee. vaikka ite pystyn elään ihan hyvin asian kanssa, niin kyllä se välillä pistää ketuttaan ja kunnolla. siks aattelin että pistetään aihe julkiseks, koska se voi tsempata jotain toista jolla on vielä hankalempaa. ja ylipäänsä et jengi osais vähän ajatella sen oman laatikon ulkopuolelta. kiitos ystävällisistä sanoista ja ei muutakun hurjasti tsemppiä sunkin laiffiin :-) <3

      Poista
  2. Sä sanot, ettet tee numeroo sun ulkonäöstä, mut monta kertaa tässäkin luki et oot kaunis/hyvännäkönen/hyväkroppainen/nätti yms. On ihan hyvä asia pitää itsestään, mut sen kuuluttaminen joka välissä (postauksissa, facebookissa esim) saa susta itserakkaan kuvan. Livenäkin katot toisia aina tosi arvostellen ja sillain että olisit parempi kun muut.

    Mä en oo sulle ja sun ulkonäölle kateellinen. En haluais sun kroppaa, sun naamaa tai sun hiuksia. Sä oot ihan tavallinen nätti tyttö, et mitenkään erikoinen. Ja mä yleensä tunnustan ittelleni kateuden herkästi. En usko et sun tyttökaverittomuus johtuu kateudesta. Suosittelen kattoon peiliin ja pohtiin ihan tosissaan, mistä se vois johtua. Ja nöyrtyä vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää kommentti on kaikessa naurettavuudessaan niin surullinen, etten oikeen tiedä mitä tähän vastais. tai tarkemmin, että mistä tota potaskaa lähtis purkaan. musta tuntuu, että vaikka kuinka kirjottaisin tähän mitä, niin ihminen jolla ei järki sen vertaa päätä pakota et tullaan kirjottaan tällasta kun joku kertoo jostain näinkin vakavasta aiheesta, ei ymmärtäisi tai vaihtoehtoisesti haluaisi edes ymmärtää, joten asiaa tuskin kannattaa kauheesti vatvoa.

      mutta niinhän sitä sanotaan, että "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". tosta alapuolelta näät muitten ajatuksia. netissä anonyyminä toisten solvaaminen ei oo enää kovikaan muodikasta :-) tahdon myös selventää, että kateutta on monenlaista, ei se aina ollenkaan kohdistu pelkästään ulkoisiin seikkoihin. ja jos olisit vaivautunut tekstin lukemaan, niin huomaisit ettei se ollut pääagumenttina lainkaan.

      viimeisempänä täytyy korjata harhaluulo siitä, ettenkö olisi erikoinen. oon sitä monellakin tapaa, mutta se ei tee musta parempaa. mun maailmankatsomukseen ei kuulu sun tyylinen tapa ajatella. kiittään ja kuittaan ja menen peilaamaan itseäni kehotuksesi mukaan :-)

      Poista
    2. tämä kommentti kuulostaa niin siltä, että tän kirjotti joku sun tuttu!

      Mulla itellä on kans paljon enemmän miespuoleisia kavereita, ollu jo monta vuotta. En tiiä, koska havahduin siihen etten pidä naisista - just paskapuhumisen ja kaksaamasuuden takia + monet muut naiskaveriutta/tuttavuutta vaikeuttavat asiat. Mulla ei taas oo koskaan ollu sitä ongelmaa, että mulle oltais kateellisia tai mitään. Mun ongelma on ehkä eniten ollu se etten oo koskaan ollu niin hirveen naisellinen tai tyttömäinen. :D Ehkä koin ettei mulla oo sinänsä tyttöjen/naisten kanssa edes paljon mitään yhteistä. Jossain kohtaa vaan havahduin siihen, että naisten kanssa on ihan hirveen vaikee olla kaveri tai ystävä. Nyt jo aikuisiässä mun on hirveen vaikee tutustua naisiin. Musta aina tuntuu, että mua katotaan nenänvartta pitkin tai esitetään mukavaa, mutta sitten puhutaan pahaa selän takana. Mulla on oikeastaan tasan yksi naispuoleinen YSTÄVÄ ja siihen lisäksi muutama naispuoleinen kaveri joiden kanssa omaan saman tyylistä ajattelutapaa ja kemiat kohtaa. Kaikista kamalin tilanne on naisvaltasella alalla, siellä kun työskentelee hetken et voi tajuta työskenteleväs aikuisten naisten kanssa. Paskaa puhutaan niin paljon ettei sitä voi ees tajuta, harrastetaa työpaikkakiusaamista ja kaikkee niin friikkiä, mitä ei luulis tapahtuvan enää aikuisena.. Tapahtuupa vaan. En tiedä, mitä naisille ja naisten ajattelumallille pitäis tehdä kun naiset on niin ilkeitä, kateellisia ja _pahoja_.. Haluun toivottaa sulle tsemppiä kaikken :) Todellakin oot tosi nätti tyttönen ja hyväkroppainen :) Oo ylpee itestäs.

      - Tiia

      Poista
    3. Tuli hirveä tarve tulla vielä kertomaan itsestäni, kun sanoin etten ole koskaan ollut hiveen tyttömäienn. En siis kuitenkaan koskaan ole ollut muiden silmissä erilainen, sinänsä.. Siis mikään gootti, emo tai mitään. Ihan oon normaalisti meikkaillut, pukeutunut ja shoppaillut siellä missä muutkin. :D Henkisesti olen ollut erilainen ;D

      - Tiia taas..

      Poista
    4. haha ihana toi jatkosepitys! ja kiitos rustailuista plus ystävällisistä sanoista, kyllä ne vaan saa mut hymyileen ihan naantalin keksinä täällä kerta toisensa perään. joo toi duunipleissijuttu näyttää olevan yleinen tänä päivänä, ite en oo siitä kärsiny, koska oon ollu ehkä vähän "jätkämäisemmissä" duunipaikoissa tai sellasissa missä ei työskennellä koko ajan muiden kanssa.
      ja joo, toi arvostelu on se mikä aina kuumottaa ja sitten tulee itelle sellanen olo, että miksi nähdä vaivaa ja yrittää tutustua, kun joku menee kuitenkin ja vesittää sen kertomalla susta parit juorut tms. vitsi meiän mukavien naisten pitäs perustaa joku real powerwomanklubi jossa ei puhuta kakkaa toisista :-D

      Poista
  3. Huhhuh. Ei oikeen voi muuta sanoa. ^ onpa taas ihana kommentti...
    Niinku Anni tossa totes, onneks sulla on kuitenkin niitä hyviäkin kavereita, ettei tarvii yksin olla. Oon kanssa ite nyt työelämässä huomannut sen, että nainen on naiselle susi. Ei siitä pääse mihinkään.

    Tsemppiä sulle kauheesti :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo fiilis on ihan sama, huhu :-D mutta i feel u sis, en voi kun kiittää jälleen kerran ja toivotella samaa sinnepäin! <3

      Poista
  4. se on kauheeta miten oma suosio vaikuttaa nii paljon kaverisuhteisiin.. sama ongelma ollut minulla, kaikki tyttökaverit katos ympäriltä.. vaikka en todellakaan sitä olisi halunnu.. nykyäänkään niitä ei ole kuin pari.. eikä uskalla ees uusia hankkia, kun melken tietää että jostain ne menneisyyden salat kaivelee ja sitten hylkää.. välillä tuntuu ettei ees osaisi puhua ns tyttöjen juttuja yms.. vaikka haluaisikin! mutta kun on niin monet vuodet jo ollu jätkien kaveri, niin ei sitä enään ees tiedä mitä tyttöjen kanssa puhuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo sitä tulee paljon varautuneemmaks jotenkin ja se on hirveen harmi. jumiutuu tavallaan siihen omaan tuttuun ja turvalliseen kaavaan pyöriä jätkien kanssa, kun se nyt onnistuu ilman draamaa. pitää vaan ottaa se oma pää pensaasta ja löytää ne kultaset mimmit, meitsi on ainakin oppinu et niitäkin on! täältä saat hyviä tyttöjenjuttuvinkkejä, niin jätkämäinen en vielä oo, haha. tsemppiä sullekin!

      Poista
  5. Hienoja, hienoja kommentteja! :D Kärjistettynä blogisti kertoo, että kuinka saman sukupuolen ja saman ikäluokan edustajat on olleet ilkeitä ja lapsellisia. Vähän niinkö jossain yläasteen ihmemaassa, tuossa pakkolaitoksessa jossa varhaisteinien otsalohko on vielä kehittymisasteessa.(Frontaalilohko, orbitofrontaalikorteksi eli OFC. Alue liittyy tunteisiin ja henkiseen palkitsemiseen. Se liittyy myös päätöksentekoon ja ennakkoluuloisuuteen sekä palkitsevaan tai rankaisevaan suunnitelmalliseen käytökseen. Jos alue vaurioituu, tai on vasta kehittymisasteella, käytös on tyypillisesti sopimatonta (esim. kiroilua).
    Ja eipä aikaakaan kun tänne tulee joku anonyymisti(?) kertomaan kuinka "Livenäkin katot toisia aina tosi arvostellen ja sillain että olisit parempi kun muut.".

    Aikamoista ajatusten- ja kasvolihastenlukua. Itse en moiseen pystyisi, vaikka teini-ikä onkin jo kaukana menneisyydessä. Olisiko vaikka syynä tähän semmonen pikku juttu kun melko oleellinen seikka, rationaalisen keskustelun vähäisyys, tai sen täydellinen puute? Katsooko blogisti oikeasti ihmisiä arvostelevasti, vai tuntuuko se vain asianomaisesta siltä? Siinäpä vasta huikea, maailmoja mullistava ja Jyrki "Jykä" Käteistä siteeraten, Kerrassaan fantastinen, dynaaminen kysymys, jonka vois nyt vaikka esittää seuraavaksi, ettei jää vaan mitään epäselvää. Notta luulo ei ole tiedon väärtti, näin vanhaakin kansaa siteeraaneena.

    En tiedä miksi blogisti EI saisi sanoa olevansa nätti muidu ja niiedespäin? Se lienee kuitenkin totuus, ainakin näin ohimennen ilmaisten mies-sukupuolisen henkilön evolutiiviseen parinmuodostukseen pohjaavan mielipiteen. Loukkaako se jotakuta? Välitön peppukipeys? "Tuli sellainen olo.. Raiskattu olo!" -No sehän se olikin! Kuten Kopiomekon, ei ensimmäisessä, eikä viimeisessä plagiontipaskamyrskyssä?
    Melko mielenkiintoista että blogia jaksaa seurata henkilö, joka haukkuu blogistin pystyyn, vaikkakin tässä näköjään heitellään palloa puolelta toiselle, joka tekstistä päätellen on joku katkera tuttu? Että siinä mielessä ihan osuva blogikirjoirus, joka vielä loppuhuipennukseksi eskaloituu yksipuoleiseksi verbaaliseksi paskanviskomiseksi kommenttikentässä.. Ei saatana :D
    Tehkää irmat vaikka kaikki ihan ikiomat muotiblogit, niin pääsette kaikki pistämään pärstänne tämmösten intellektuellejen setämiesten pällisteltäväksi intterwebin ihmeelliseen maailmaan? Voin sanoo sitte että kuka teistä on se nätti tytsy, jos tämmönen yhtään asiaintilaa parantaa ja itseluottamusta kohentaa?

    Nyt vittu ihan oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WORD. eikai tähän tartte sen kummempia alkaa raapustaan. kiitän ja kummarran mitä nöyrimmin luottamuksesta. ja nauran. hulvatonta verbaaliakrobatiaa, arvostan!

      Poista
  6. Samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa. Suorastaan huvittavaa lukea sun kaltaiselta ihmiseltä tällästä settii, toisaalta myös niin surullista että joku ihminen on tosissaan noin ulalla omasta käytöksestään ja luulee "whatever haters" asenteensa jotenkin peittävän sen niin läpinäkyvän epävarmuuden. Älykästä jalat maassa tyyppiä et saa itsestäsi mukasyvällisiä liibalaabojasi kirjoittelemalla, diivamainen "terve itsetuntosi" aiheuttaa lähinnä myötähäpeää ja selän takana naureskelua ihmisiltäkin joilta et sitä odottaisi.
    Mutta se mitä en todellakaan ymmärrä, on että miten sua voi kuvailla kauniiksi? Normaali kroppa sulla kyllä on, mutta kasvot. Maaninen tekohymy, huono iho, downsyndroomaisen silmät, sorry paremmin en osannut kuvata. Kauneusihanteista sentään jotain ymmärtävänä en kertakaikkiaan ymmärrä miten ulkonäköäsi voi ihailla. Mutta ihailua kyllä tarvitset, vaikka et tule aitoa sellaista saavuttamaan koskaan lellitellyn pikkutytön asenneongelmasi ansiosta, joten keep on going sentään kroppas suhteen. Toivottavasti ymmärrät joku päivä ettet ole se uniikki hieno lumihiutale mikä harhaisessa päässäsi luulet olevasi, vaan samaa kastia muiden ylimielisten teinityttöjen kanssa, toivottavasti aikuistavaa tulevaisuutta sulle! :)
    ps. kokeilisit julkisuutta, saisit kaiken tarvitsemasi huomion ja "terveen itsetuntosi" avulla olisit kuin uusi Tuksu. :^)

    VastaaPoista