torstai 28. marraskuuta 2013

one more year, jaakko.

Mjau. Päivän punttireeni vei viimesetkin mehut musta, huhheijaa. Mutta hyvää se teki. Mun piti tehdä nopee päivitys ja mennä nukkumaan. Paino sanalla piti. Tästä tulikin vähän massiivisempi stoori, hope you like it. Kuvat on viime päivien häppenkinkejä.

Viime päivinä on tapahtunu jos jonkunlaista. Yhtenä aamuna luulin herääväni asuntomurtoon, mutta onneks se oli vaan Jaakko joku tuli tuomaan mulle aamiaispullaa, haha ihana. Päivä alkaa paljon paremmin, kun pääsee rauhassa autolla kouluun, eikä tartte tehdä niitä usainboltteja sinne bussipysäkille sydärin pelossa. Toi on siis se perusskenaario. Olen aikaoptimisti ja aikataulunatsi. Ei hyvä yhdistelmä, heh.


Mitä muihin päiviin tulee, niin ollaan pyöritty meiän kavereiden kanssa ja ollu ihan levottoman hauskaa. Jos joku ei siis vielä oo käsittäny, niin Jaakko tekee yöduunia, eli meiän näkemisajankohdat on vähän haastellisia välillä. Onneks mä oon univammanen niin klaaraan tän tilanteen yleensä ihan hienosti. Mutta juhlin aina silti, kun voidaan hengailla päiväsaikaan niinkun "normaalit" ihmiset, haha. On niinkun vaihtoehtoina sille tekemiselle muutakin kun se apsikahvittelu jos nyt vähän karrikoidaan. 


Eniveis, eilen oli meidän vuosipäivä. Taino, miten sen laskee. Meillä ei mitään sellasta virallista ole, joten tota karpaasia lainatakseni päiväks määräyty se, "jona tää koko sirkus alko". Mä en todellakaan ala tähän vääntämään nyt mitään siirappista kultamussukkahanipuppeliskeidaa, koska rehellisesti sanottuna musta ei edes ole siihen haha, mutta kaipa tähän jotain vois jorista ihan sillä varjolla, että voi ite naureskella näille jutuille jälkeenpäin. 


Onhan tää sikäli vähän ironista kun miettii miten mekin ollaan tutustuttu. Nähtiin ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2008. Oltiin samassa koulussa siellä korvessa. Mä olin sellanen pikkunen kiljuva blondi ja Jaakko näytti sellaselta isänmaan puolustajalta. Maastohousua, maiharia ja ajeltua päätä, kyllä te tiedätte. Mun mielestä Jaakko oli kauhee kovanaama, koska siihen aikaan olin tosiaan sellanen pinkkiin pukeutuva kiltti barbi ja Jaakko nyt oli..täydellinen vastakohta niitten prätkätakkiensa ja röökiensä kanssa :-D 

Mulla oli sellaset valkoset tennarit, mihin keräsin kaikkien nimmareita ( en oo ihan varma ymmärränkö tätä ideaa näin jälkeenpäin ) ja tottakai Jaakko meni piirteleen niihin jotain hävyttömyyksiä. Muistan elävästi kuinka mulla palo hermo siihen kerran ihan totaalisesti ja heitin sitä puhelimella täysillä naamaan. Tää oli siis sellanen klassinen "joo kato kun sä heittelet mua" "no katotaanko" *PAM*-tyylinen tilanne. Sen jälkeen Jaakko haki pesismailan ja mä juoksin käytäviä pitkin karkuun. Lyhyestä virsi kaunis, näin meistä tuli kavereita. Naurattaa ihan itteekin jo nää muistelot. 

Tässä välissä meni vuosia ja tapahtu jos jonkinlaista. Tärkeimpänä tietenkin se, että molemmat kasvo ihan älyttömästi. Semmonen perus seurustelukuviohan menee about silleen, et ensimmäiset kuukaudet nuohotaan se toinen puolisko rikki, syödään popparia villasukat jalassa ja jutellaan hempeitä. Sitten kun pitäs toeta arkeen siitä hattaran ylensyönnistä siellä kultareunasella pilvellä, niin alkaa ne vaikeudet. Pitäs muka keretä näkeen jotain kavereita, käymään duunissa ja ottaa omaa aikaa ja mitä kaikkee. Mutta kun lähtökohta on se, että ensimmäisen viikon jälkeen tiedät minkä sorttista vessapaperia se toinen käyttää ja että kaupasta ei voi ostaa edes tomaattia ilman sitä toista, tulee vähän hankaluuksia. Joko se kiinnostus lopahtaa sen informaatiotulvan seurauksena tai sitten joku pukee harvinaisen mustat sukat kinttuihinsa. Riemu revetköön. 


Onneksi me tehtiin kaikki käänteisessä järjestyksessä. Ei keretty näkeen ajanpuutteen vuoksi, keksittiin tuhat ja yks syytä miksei aleta seurusteleen, ei julkistettu sitä deittailua mihkään ja kaiken kukkuraks erottiin varan vuoks kolme kertaa, että ollaan sitten ihan varmoja. Niin vissiin. 

Kaiken tän sekoilun jälkeen seisottiin Amurissa siinä kadulla yks yö. Paavo oli just lähteny ja jäätiin siihen sitten tuijottelemaan kahdestaan. Jaakko toteaa että sillä on nälkä ja kysyy multa näinkin ratkasevan kysymyksen kun "lähdetkö kanssani autokaistalle?". Siinä kohtaa ei auttanu enää mitkään independent-päätökset. Repesin niin etten voinu muuta kun astua Volvuliin.

Koska oon käyttäny tässä stoorissani suhteellisen paljon ironista väritystä, sallikaa mun söpöillä muutaman lauseen verran. Vaikka ollaan aikalailla toistemme vastakohdat niin luonteellisesti, aatteellisesti kun ulkonäöllisesti, niin meillä synkkaa älyttömän hyvin. Meitä yhdistää musta huumori, verbaaliakrobatia, Miami Vice ja reenailu. Jaakko saa mut aina nauraan. En oo koskaan tuntenu ketään niin hauskaa ihmistä kun se. Se vahtii että mä syön ja nukun ja se on ensimmäinen ihminen kelle haluan kertoa päivän kuulumiset. Sen kanssa ei kannata painia, koska sä häviät joka kerta. Mutta kun se sanoo jotain, se tarkottaa sitä eikä jätä kyseenalastamiselle varaa. 


Jaakko on kanaa ja riisiä, aikuismaisia vaatteita, voimanostoa, pimennysverhoa ja poikamaista virnuilua. Mä oon taas enemmän niitä linnanjuhlia, ilotulitteita, stressaamista ja silmiinpistävää pukeutumista. Mutta Jaakon kanssa arki on kivaa. Kaikkia Selänteen faneja lainatakseni, one more year Jaakko. You never know.

Fiksumpi on voinut päätellä tässä kohtaa, että toi Lumoavan rasia korvakoruineen oli mun eilinen lahjus. Noin kauniit korut ansaitsee paremman kuvausvalon, joten teen uusintakuvauksen joku päivä kun aurinko paistelee. Joku yhteiskuva vois myös olla asiaa näin vuoden päivien jälkeen heh.

Kaikilla saduilla on loppu. Tällä hetkellä se on onnellinen sellanen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti