keskiviikko 18. joulukuuta 2013

BOO

Eilen oli raa'in reeni miesmuistiin. Tähtiä näky vaihteeks vähän muuallakin kun taivaalla.

Tää päivä on vedetty tunnin unilla. Seriously. Voin sanoa, että huumori on ollu sen mukasta. Kouluhommat oli aika no pokerface, mutta onneks en oo ikinä turhan korrekti niin kukaan ei huomaa mitään eroa, haha. Mun koulukaverit on ihan huikeita.

Tiistain kunniaksi maailman paras naakka, tunnettu myös Isbenä, otti ja pärähti tänne varjojen laaksoon meikkistä morjestaan. Oli kyllä sellaset juorutuokiot ettei hetkeen, ihan superia!

Huomenna pojat tulee viettään tekojoulua mun kans. Tarttee käydä pyörähtämässä koulussa ( eli safkaamassa ) ja sitten tarttua luudan varteen. Joulusiivous here we come. 

Ostin myös junalipun. Mun joulu onkin valkonen, lällälläää. 


Kuveja kun oltiin murben kanssa joulushoppailemassa. Ihana Jermo, ihana Manse, bodysafkaa ja ihana Koskari, kun jengi vaan laulo keskellä kauppakeskusta jotain oikeeta joululaulua eikä mitään tiptap-skeidaa. Siis kaikki vaan liitty siihen lauluun ja se oli ihan mahtavaa. Tuijotettiin vaan suu auki, että miten Suomessa tällanen voi onnistua. Ihanaa.


Hajoilin koulussa, kun näin että Jaakko oli tägänny mut tähän kuvaan. Haha niin huippu. Naama. Hector ja sen veli - vanhoina hyvinä aikoina. Oon rakastunu mun hyasintteihin.

Oon aika über kun osasin tehä nää kollaasit hahhaa. Onks tällaset kivoja? Talk to me. Puss.

2 kommenttia:

  1. kivoja noi kollaasit, enemmänkin niitä vois olla (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yey man, pitää jatkossa pistää noita luurikuveja tollain kasaan :-)

      Poista