lauantai 28. kesäkuuta 2014

bad moon is rising.

Ollu aika tuskantäyteisiä viime päivät. Eilen meitsi vietiin lanssilla sairaalaan. Polvi ei oo ollu paikallaan kahteen päivään. Sairaalassa ravattu ja lääkkeitä syöty. Panacodit on kavereita. 

Luulin vuosi sitten että mun nelivuotinen taistelu tän jalan kanssa ois vihdoin ohi. Kun mun jalka leikattiin kaks vuotta sitten ( eturistisiteet, takaristisiteet, kierukka ja lumpio ruuvattiin ) ainoo asia joka kanto mut sen taistelun läpi oli usko ja toivonkipinä siitä, että vielä joskus oon terve ja saan urheilla normaalisti. Sitä kipinää ei enää oo. Mä en enää koskaan reenaa niinkun ennen. En pelaa enään ikinä jalkapalloa. 


En tiedä yhtään mitä tapahtuu. En haluais olla negatiivinen, mutta eturistisiteet on taas poikki ja luultavasti kierukka on napsahtanu. Maanantaina toivon mukaan tähystetään. Pelkään kuollakseni että joudutaan ompeleen. Sillon oottaa taas monen kuukauden saikku ja vuoden kuntoutus. Ja todennäkösesti fudut duunista. Tuntuu että tää elämä romahtelee käsiin vaikka kuinka tsemppaa. 

Raskasta on, mutta mulla on onneks lääkitys ja huolehtivia ihmisiä. Maailman isoin kiitos menee Jaakolle, joka on uskollisesti ollu mun vierellä sairaalassa ja kyydinny mua ties minne ties mihin aikaan. Kiitos että oot olemassa. 

Maanantaina ollaan syömättä ja toivotaan, että selvitään pienellä operaatiolla. Kuinka monta arpee polveensa voi saada, häh? :-D


Kyllä tästäkin selvitään kun pakko on. Käsiä ristiin ja huumorilla kyynelten läpi. Tuntuu vaan niin epäreilulta, että ihmiseltä jolle urheilu on niin iso osa elämää viedään se tärkein instrumentti. Päivä kerrallaan, niin meitsin mamikin sano. Tänä vuonna ei vaan juosta sitä puolmaratonia, haha.

7 kommenttia:

  1. Mä niin muistan, miltä tuntui juosta piirimestaruuskisoissa 100m. Joukosta kepeesti kovin ilmottautumisaika, mutta mulla oli polvi kipee sillon. Sidottiin ja vedettiin nappulaa naamaan. Ei polvessa ollu tosin mitään noin isoa ongelmaa kuin sulla, mutta kipeä kuitenkin. Jäin tokavikaksi. 8 rataa. Toivottavasti hoitaisivat sun koipeliinin nyt niin kuin kuuluu... Tsemppiä, nainen!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. polvi on paha! kun sitä kipua ja vaivaa ei saa pelkällä tahdonvoimalla kuriin. en tiennykään et oot ollu juoksijamimmejä :-) KIITOS paljon, toivon vaan että tää rumba loppuis joskus.

      Poista
  2. Satasta ja korkeutta lähinnä vedin. Myös pituutta ja kuulaa. Pikkukisoja ja PM-kisoja. Koskaan en tosissani reenannu, mutta lahjoilla pärjättiin hyvin vielä tonne 17-18v. asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. dude miks ihmeessä lopetit? :-D

      Poista
    2. No koska se lahjakkuus ei sitte enää riittänykään, kun muut reenas. Pieneltä paikkakunnalta olis tarvinnu saada autokyyti harkkoihin 40km päähän. Muutaman kerran viikossa tietty. Äiti päiväduunissa ja iskä yrittäjänä ajelee pitkin maakuntaa duunipaikkoihin. Ei olis onnistunu. Kimppakyydissä olis voinut päästä, mutta en tykännyt yhtään siitä likasta :D

      Poista
    3. hahahahah niin hyvä toi viimenen :----------D toi on kyllä syvältä kun harkkamatkojen takia jää harrastukset, mulla käyny sama :-(

      Poista
    4. "Kermaperse" oli hän :D Mjoo, omalla kylällä pidettiin kyllä "harkkoja" kerran viikossa, mutta kun oli 40 kakaraa ja pari aikuista, niin eihän ne nyt mitkään reenit ollu. Kunhan käytiin hyppimässä ja juoksemassa. Oman kylän vanhimmat harrastajat oli mua mutaman vuoden nuorempia, niin ei niistä vastustakaan oikein saanu. Muistan kun yksissä oman kylän pikkukisoissa juoksin satasen 16-vuotiaana 10-vuotiaiden kanssa samaan aikaan, kun muita mun ikäsiä ei ollu.

      Poista