sunnuntai 28. joulukuuta 2014

let's close 2014

Joulukuu paukuttaa viimesiä päiviään ja jengin blogit täyttyy vuosikatsauksista. Suurimmassa osassa ylistetään saavutuksia, lomamatkoja, onnistumisia ja sitä kuinka upeeta oma elämä on ja kuinka vaikee sitä on ens vuonna enää upeemmaks tehdä. Tai ainakin jotain tohon suuntaan.

Mun on pitäny jo tosi kauan kirjottaa tänne jotain aidompaa tekstiä, mutta se on joka kerta jääny ajatuksen asteelle. En oikein tiedä miks. Ehkä koska mua pelottaa. Pelottaa vahingonilosuus, ihmisten ilkeys, näyttää lukemattomat epäonnistumiset. Ja se, että tieto menee vääriin käsiin tai sitä vääristellään. Vuosi sitten jouluna yks nainen sano mulle jotain tapaan, ettei ihmettele että mua on koulukiusattu kun pukedun niin huomiotaherättävästi ja saan huomiota miehiltä ulkonäköni vuoksi. Se on niitä harvoja kertoja elämässäni, kun oon jääny järkytykseltä ihan sanattomaksi. Mutta ihmiset keksii aina jotain pahaa jos on keksiäkseen, joten sellaseen on turha tuhlata energiaansa ja siispä - täältä pesee! Kyytipoikana kuvia internetin ihmeellisestä maailmasta ja meikän naamulista.


Joten tässä sulle, joka kyselit mun diipimpien tekstien perään ( kuka ikinä oletkaan :-) ) ja ylipäänsä kaikille, jotka ootte meitsin toilailuja seuraillu. Kääritään tää vuosi nättiin ja tiukkaan pakettiin. 

Tää vuosi ei oo ollu mulle mikään hyvä vuosi. Oon helpottunu että se on kohta ohi. Haluan kääriä surulliset ja kipeet muistot kunnon pakkauspaperiin ja toivoa ens vuodelta parempaa. Koska sen on pakko olla parempi. 


En osaa pukea sanoiksi kaikkea mitä haluaisin sanoa ja toisaalta en edes halua. Liian monet surut liittyy ihmisiin, pettymyksiin ja välinpitämättömyyden tunteisiin. Kaikkeen sellaseen joka saa mut kyyneliin ja pahalle mielelle. Herättää menneisyyden pahalla tavalla eloon.

Välillä oon miettiny, että miks mä aina välitän niin hirveesti. Niistä, ketkä ei välitä musta, asioista jotka ei vaikuta suoraan edes mun elämään, muiden suruista ja ylipäänsä ihmisistä. Tuntuu, että monet asiat on mulle isompia kun monille muille. Mutta onhan siihenkin taustansa. 

Mulla oli haaveena hakea poliisikouluun, mutta synnynnäisen kuulovian vuoksi en pääse edes pääsykokeisiin. En tiedä yhtään mihin ryhtyisin ens vuonna. Tän vuoden yritykset on menny niin pahasti puuhun, niin töiden, koulun kun haaveidenkin suhteen. Palapelistä on hukkunu ihan liikaa palasia, että siitä sais enää minkäänmoista kuvaa aikaseks. Huhu kuinka rakastan näitä mun nerokkaita vertauksia. Hahahaha. Siitä huumoria teille.


Kuten suurinosa on varmasti ymmärtäny, mun pari vuotta kestäny parisuhde kariutu tänä vuonna. En oo osannu kirjottaa siitä moneen kuukauteen mitään, koska en halua sitä selkääntaputtelevaa feedbackia, että "kyllä se siitä", "meri on kaloja täynnä" ja "tiedän tunteen, mutta ajattele itseäs sä ansaitset parempaa" ja niin edelleen. 

En pidä muutenkaan näistä mukakannustavista kehotuksista, koska mulle ne ainakin merkitsee vaan sitä, että ihminen ei oo ymmärtäny mitä oon kertonu tai sitten ei vaan ota toisen surua tarvittavalla vakavuudella. Se on myös syy miks harvoin kirjotan tänne asiaa. Mä olen luonnostani positiivinen ihminen, joka haluaa ajatella että aina on toivoa. Mutta kuka rehellisesti voi sanoa haluavansa kuunnella puolikliseitä tsemppaamisesta, kun kertoo että on ollu lähellä luovuttaa? Koska on niin väsynyt kaikkeen. 

Positiivinen elämänasenne on valintakysymys, mutta se ei tarkota ettei ihmisellä ois aitoja huolia ja murheita. Usein ne piiloutuu sen hymyn taakse. Vaikka jonain päivänä oliskin hirveen onnellinen ja kiitollinen olo, ei se tarkota että kaikki menneet on taikaiskusta muuttunu paremmaks. Mutta tarpeeks paasaamista, tää oli sellanen pieni reminder vaan kaikille, että aina kannattaa koittaa kelaa muidenkin näkökulmasta. 

Niin se rakkaus. Mulle se oli kaikki. Ja silti tiesin, että mun pitää luopua siitä, koska se ei tehny hyvää mulle. Oon käsitelly asiaa paljon. Ja nyt tarkotan PALJON. Mun on vaikea kertoa tästä, koska ihmisillä on niin eri käsitys parisuhteista, seurustelusta ja kaikesta mikä siihen liittyy. Nykyään rakkaus ja ihmissuhteet on niin kertakäyttösiä. Mulle ne ei oo. En usko että suuria rakkauksia on rajattomasti. Ja tiedän miltä asioiden tai ihmisten menettäminen tuntuu. Siks en osaa luovuttaa. Rakastin sitä jätkää kun hullu puuroa. 






Joskus tuntuu, että oikeen tasotan tietä ihmisille, että tästä voitte ajaa minun yli. Se on se tuttu käytösmalli, josta on niin vaikee päästä irti. Ja sitten harmittelen jälkeenpäin, että miten olin taas se joka jäi itkemään, vaikka en vaan pidä puoliani sillon kun pitäs. Haha vaikee nainen. 

Mun synttärit floppas täysin tänä vuonna, samaten tuparit. Ajoin kolarin ja paskoin mutsin auton. Se onneks korjataan. Sain heittää haaveet maratoneista ja suurimmasta osasta urheilua romukoppaan. Mun polvella ei tehdä mitään, eikä sille tehdä mitään. Mun piti lähtä juhlistaan uutta vuotta ulkomaille, mutta kas, täällä ollaan maaseudulla vierassohvalla. Eikä siinä mitään, perusironiaa vaan.

Mutta vaikka sähkölaskut on ollu hulluja, uniongelmat pahoja, kahdet potkut saatu duuneista jossa sua on kustu silmään ja ihmissuhteet napissu liitoksistaan - niin silti tässä vuodessa on ollu jotain hyvää. Nimittäin opettavaisuus. 


Kun kaikki menee kerta toisensa jälkeen päin seiniä, sitä tulee nöyräksi. On pakko harjottaa itsetutkistelua ja miettiä asioita. Miettiä tärkeysjärjestyksiä. Tehdä muutoksia. 

Oon niin kiitollinen mun upeesta kämpästä, siitä, että oon saanu reenata kakstoista viikkoa putkeen olematta kipee, kiitollinen kaikista ihmisistä jotka muistaa mun perhettä joulusin, kiitollinen niistä kymmenistä ja taas kymmenistä ihmisistä, jotka välittää, muistaa ja rukoilee mun puolesta. Kiitollinen kavereista, todella tapahtumarikkaasta vuodesta ja siitä, että mulla on aina toivoa. Kiitollinen siitä, että tunnen itseni paremmin ja tiedän mikä mulle on tärkeää. Kiitollinen uusista tuttavuuksista ja ystävistä, kaikista mahdollisuuksista. Kiitollinen, että oon saanu rakastaa.

Ens vuonna aion pyrkiä olemaan ystävällisempi sellasillekin, jotka saa mun veren kuohumaan, aion löytää työpaikan oli se kuinka mahdotonta tahansa, aion laittaa rusetin rumalle kielenkäytölle ja arkitupakoinnille ( ne on jo paketissa ;-) ) ja arvostaa enemmän vaatimattomia ihmisiä. 


Koska internet, pitänee mainita, etten tee tätä säälin tai minkään muunkaan huomion tähden. Tää blogi on mulle hirveen tärkee ja haluan että se on yhtä rehellinen ja aito kun minäkin. Loppuun vähän hienoja listauksia, koska ne on niin mua, haha.

Tän vuoden timantteja oli epäloogisessa järjestyksessä pinkit hiukset, iPhone kutonen, elokuun reissu Pohjanmaalle med Jakke, pikkujoulut ihanien kavereitten kanssa, pakkomielle sushiin, uudet ihmiset, kesän grillausreissut, omat oivallukset, poliisisarjat ja kämpän sisustaminen.

Ens vuodelle tältä vuodelta säilyy ystävät, punanen huulipuna, treenaaminen, kokkailu, rumakuosiset leggarit, hillitön hajoilu ja loppumaton lapsen naivius, riemu ja usko rakkauteen.


Mulla ei oo mitään hajua uuden vuoden plääneistä, mutta mun tuurilla saan raketin silmään, makaan sairaalassa ja instagrammaan siellä tyytyväisenä. Yläfemma kaikille jotka jakso lukee loppuun. Kiitos ja kumarrus, nyt meen saunaan työntään pelkuruuttani kaapinpohjalle hahaha. 

12 kommenttia:

  1. Oot ihana! Pus <3 ens vuodesta PAKKO tulla parempi ja tuleekin! Upeita kuvia susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos ja jee sulla on hyvä maku ;-) nää oli munkin lemppareita nää uudet kuvat! hihi ihana sinä puspus <3

      Poista
  2. Pisteet rohkeudesta ja rehellisyydestä! Oot ihana ystävä, omista murheista huolimatta jaksat aina kannustaa muita. Ps 37:5

    VastaaPoista
  3. Komppaan ylemmän loppua - älä mieti liikaa, luota ja usko! Oot huikeen vilpitön. En tän tunteellisemmin osaa ilmaista sitä et oot musta aikas kiva.

    T Vilijonkka

    also miau

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mjau grrrr khrm krrrrr. kiitos ja kehräys, kivasti sanottu :-) oisko mun tuuria että tää on joku muu kun keks sua luulen ja kehrään vaan vastaukseks hahahaha

      Poista
  4. Ihmiset ei todellakaan osaa ajatella asioita kanssaihmisten näkökulmasta. Tietenkin omaa ajattelua on helpoin pohjata omiin kokemuksiin ja omaan arvomaailmaan, mutta kun ei se ole niin hirmu hankalaa oikeasti asettautua toisen ihmisen asemaan ja nähdä, mitä sen toisen pään sisällä, sydämessä (ja missä tahansa) tapahtuu tai miksi toinen kokee ja näkee asiat eri tavalla.
    Sun positiivisuutes on kyllä niin hieno asia, etten mä voi kun ihailla. Mun oma positiivisuuteni kohdistuu lähinnä muihin ihmisiin. Siis sitä kautta, että osaan valaa toisiin sitä positiivisuutta ja uskoa parempaan. Jostain syystä se vaan on niin kovin hankala ajatusmalli opetella noin niinku omalle kohdalle – että minäki voisin olla positiivinen oman itseni suhteen.
    Mutta joo, elä nyt ammu itteäs taivaalle rakettien kanssa tai mitään muutakaan ikävää – eihän me sitten saatais lukea susta enää. Ja sitä paitsi, sitten sä et voisi enää oppia lisää itsestäs ja tästä maailmasta. Se maailma on joskus omituinen ja tuntuu epäreilultakin, mutta kuten sanottu, kaikella on tarkoituksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei oon niin samaa mieltä tosta ekasta! joskus ihan pöyristyn että miten joku niin itsestäänselvä homma mulle voi olla täysin mahdotonta toiselle. mutta kaipa nekin on lahjoja :-) että osaa ymmärtää.

      kun menee tarpeeks vikaan eikä voi enää itkee, on vaan pakko alkaa nauraa. itelleen, elämälle, kaikelle. ja oon tosi ilonen sun kommenteista, ethän koskaan lakkaa! :-) puspus

      Poista
    2. Enköhän mä täällä pysy niin kauan, kun sä kirjoitat tänne tai faceen (ja pidät mun facekaverinas:D)...

      Me kaikki ihmiset ollaan niin erilaisia. Joutuu hämmästymään nykyään jopa siitä, että ihan yksinkertaisimpia asioita ei opeteta kotona. Mukulana. Nuorena edes.

      Mutta se on kyllä niin totta, että esimerkiksi just empaattisuus on todellakin lahja. Ja ajattelun monipuolisuus yleensäkin. Harmittavan moni kokee senkin taakkana, eikä lahjana.

      Poista
    3. miks mulle tuli vastustamaton kiusaus kirjottaa tähän still alive nigga :-------D oon niin lapsi. ja kyllä! toi kotikasvatus - oon niin samaa mieltä siitäkin. vanhemmat opettaa sellasta väärien mielipiteiden syrjintää ja tätä kuuluisaa teennäistä suvaitsevuutta ja koulu on samalla radalla. kumma että sitten vähän kiusataan.

      ihanaa uutta vuotta sulle nainen!

      Poista
  5. Se on se, kun kaikkea pitäisi suvaita, mutta sitten esim niitä ei suvaita, jotka ei ihan kaikelle hymistele ja nyökyttelekään. Lähinnä tästäkin nyt tuli mieleen tuo Tahdon-kampanja.

    Ja hei, jos sun tekee mieli kirjottaa noin, ni sähän kirjotat :) Hyvää (parempaa) tätä vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahahha voi ei miten toi kamppis tuli just munkin mieleen!

      Poista