perjantai 9. tammikuuta 2015

so that was christmas

Mulla on tuhansia postauksia päässä valmiina, mutta millon kerkeen ja jaksan tehä kaikki on sit eri juttu. Annan pienen neuvon teille, elkää olko kahta ja puolta viikkoo poissa sivistyksestä, puhelin soi. Hhaha. Eikun ihanaa olla taas täällä ja nähä kaikkia!

Eilen mun vanha Secu-pomokin soitteli syömään, oli ihan huikeeta. Oon kahvitellu myös Schemulin, Sallan, Jaken ja Junttilan kanssa plus et tänään tein palanutta lasagnee Jossulle. Eilen oli huikee kyykkyreeni, pienet personal recorditkin saatiin ja jee.

Mutta - niitä joulukuvia! 


Tässä mun Mansen hipsukuusi, aika awesome vai mitä? :-D


Mekko on aika dorkasti tässä kuvassa, mutta olkoon. Paremmat julkastiin jo haha. Eli lähdin lakeuksille viettään joulundeerusta mun perheen kanssa. Meillä on sikäli vähän eri traditiot kun normijannuilla, että joulua vietetään jenkkistailiin vasta kahesviides. Aattona syödään lipeäkalaa ( eli kevyemmin ) ja vietetään siskon syndejä. Sitten joulupäivänä aamusta kirkkoon ja siitä kotiin murkinoimaan ja tuhannen tunnin lahjojenjakoprosessiin. Meillä ei oo koskaan ollu joulupukkia, vaan paketit jaetaan kuusen alta vuorotellen. Nykyään meillä on myös runot käytössä, eli paketteihin kirjotetaan huumorivärssyjä minkä perusteella lahjan voi arvata. Mä tykkään kaikista näistä meiän perinteistä, mitä nyt nuorempana kapinoin vähän sitä vastaan et lahjat tulee myöhässä ;-)



Oon ollu himmee ruokakuvaaja viime aikoina. Safka ei ikinä kiukuttele kuvissa, eikä se liiku. 




Ihan hyvä, et toi focus on noissa ruttusissa sinappituubeissa. #mitenmeninoinniinkunomastamielestä


Kuusimestareina tänä vuonna meitsi ja Pauke, nauhat kuuluu laittaa tällee Akkaristailiin! Who's with me?


Plus ihailkaa noita tapetteja. Ihailkaa.



Rakastan lahjojen ostamista ja antamista..


..mutta ei mulla oo mitään ongelmia vastaanottaakaan niitä. Varsinkin jos ne on Timberlandit oh my! Näistä tuskastumiseenne asti asiaa myöhemmin kjeh.


Ihana joulu oli, tykkäsin. Saunoin varmaan joka päivä. Ja vihdoin mulla on fotot myös perhepostaukseen! Dintsdints. Taidampa lähtä penaileen, on sen verran virtaa viellä.

Mites jengin joulu skulas? Onko teillä jotain valtavirrasta poikkeevia tapoja tai meisinkejä? :-)

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. hei kiitsa! :-) emojit ei näy täällä buhuu.

      Poista
  2. Ihanan näköinen joulu teillä kyllä ollut.. :) Maalaisjoulu on varmasti ihan erilainen kun kaupungissa vietetty! Ite olin joulun töissä, mutta onneksi pääsin joulupäivänä juhlistamaan joulua perheen kanssa työputken jälkeen. Nyt on taas tankattu koko vuoden edestä! :D :D Ja niin me ei olla ikinä käyty joulukirkossa, mutta sovittiin, että ensi jouluna mennään yökirkkoon. Siellä on kuulemma tosi tunnelmallista ja paljon ihmisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. perheen kans on ihana viettää! me käydään kyllä muutenkin ja tietty joulusin :-) ihanaa että sait rentouduttua sitten ees vähän! menikö uusvuosi hommissa?

      Poista
  3. :) Uutta vuotta ehdin onneksi juhlistaa!

    VastaaPoista